Olin joulukuun alussa kaksi viikkoa ennen joululomaa sairaslomalla väsymyksen ja ahdistuneisuuden vuoksi. Nyt tämän viikon maanantaina palasin kouluun. Enää en ole niin väsynyt enkä ahdistunut kuin kuukausi sitten. Minua kuitenkin ärsyttää koulussa se, että esim. meidän koulun kuraattori kyseli kuulumisiani ja kun sanoin, että voin hyvin niin hän ei uskonut sitä vaan alkoi keksimällä keksimään minulle ongelmia, joita minulla ei ole! Sanoi, olevansa huolissaan, jos sanon, että kaikki on hyvin. Valehdellako pitäisi, että ei ole kaikki hyvin? Silloinko hänen ei sitten tarvitsisi olla huolissaan? Kun sanoin kuraattorille, että ei ole tarpeen järjestää palaveria hän väitti, että en ole kykenevä yhteistyöhön ja meidän työskentelymme loppuu tähän. Hän kuvittelee, että tarvitsisin jotain tukitoimia, esim. kevennettyä lukujärjestystä, vaikka en tarvitse!!!!!!!! Ärsyttää kun toiset aina kuvittelevat tietävänsä asiani minua paremmin, vaikka eivät todellisuudessa tiedä yhtään mitään!!!
Nyt en tiedä uskallanko enää mennä kouluun. Kun olen yrittänyt puhua asioista, jotka minua ahdistavat kuraattori sanoo aina, että ''meidän on turha keskustella tuosta aiheesta.'' Olen väsynyt siihen, että minun pitää koko ajan vakuutella jollekin, että voin hyvin. Se kuluttaa voimiani ja sen takia olen paljon ahdistuneempi, kuin olisin, jos minut jätettäisiin rauhaan!!! Ketään ei edes oikeasti kiinnosta mitä minulle kuuluu. Kaikki vain esittävät, koska se kuuluu heidän työhönsä. Ja aina aletaan miettimään minulle jotain rangaistusta, jos kerron, että joku asia ahdistaa! Kukaan ei ikinä ole vaivautunut kuuntelemaan minua yhtään missään minua koskevassa asiassa!!! Toiset muka tietävät aina kaiken minua paremmin.
Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, että en ole saanut nähdä sisaruksiani ja vanhempani katkaisivat välinsä minuun. Nyt saan taas nähdä sisaruksiani. Vanhempieni näkökulmasta ja ainakin sisarusteni näkökulmasta katsottuna välimme ovat nyt todennäköisesti kunnossa. Itse en ole tätä mieltä. Olen yleensä aika jännittynyt käydessäni vanhempieni luona silloin kun he ovat paikalla. Olen myös huomannut, että varon sanomisiani heidän kuullensa enemmän kuin ennen. Aikaisemmin pystyin puhumaan heille melkein kaikesta, mutta nyt en ole pystynyt enkä uskaltanut kertoa kuinka pahaolo minulla on koko syksyn ollut.
