Koulukiusaaminen ja sen jättämät arvet

Päätin tänne tulla purkamaan ajatuksiani koulukiusaamisesta. Omakohtaista kokemusta minulla on 11 vuotta. Eskarista yhdeksännen luokan loppuun asti ja lisäksi koko viime vuosi nykyisessä koulussani. Yhdeksännen luokan ja nykyisen kouluni välissä kävin lukion ja sen sain käydä ihan rauhassa. Lukiolaiset ovatkin fiksumpia ja asiallisempia kuin peruskoulusta amikseen menevät.

Eniten mielesä on tällä hetkellä viime vuoden kiusaaminen, johon osallistui koko luokkani ja myös osa opettajista. Varsinkin yksi opettaja uhkaili päivittäin ja hän on aiemminkin haukkunut opiskelijoita. Minut yritettiin viime keväänä työntää koulussa portaita alas. Sille joka sen teki ei tullut mitään seurauksia. Minä sain haukut niskoilleni, kun tämä sanotaan nyt vaikka Liina meni valehtelemaan ja kääntämään asian toisin päin, että minä muka olisin tehnyt niin. Lisäksi hän saa koulussa hallitsemattomia raivokohtauksia ja heittelee tavaroita. Ja opiskelee siis lastenohjaajaksi. Niihin raivokohtauksiin ei kukaan puutu, vaikka hän vaarantaa niillä meidän muiden luokkalaisten turvallisuuden.

Lisäksi minua haukuttiin koko vuosi vammaseksi, mutta ns. kristillisen opiston opettajat sanoivat, että se kuuluu kouluun ja minulla ei vain ole huumorintajua, kun sellaisesta loukkaannun. Luokassamme kaiken lisäksi suurin osa on lastensuojeluasiakkaita oman häiriökäyttäytymisensä vuoksi eli eivät edes soveltuisi alalle. Koulussa myös suositaan tiettyyn uskontokuntaan kuuluvia opiskelijoita. Heillä on kaikkia etuoikeuksia muihin nähden.

Tämä yksi opettaja, josta kerroin siis uhkaili minua koulusta erottamisella ja on käyttäytynyt niin agressiivisesti, että minulla on ollut aihetta pelätä, että hän käy fyysisesti minuun käsiksi. Meillä on koulussa nyt tämän kyseisen opettajan tunteja ja nämä asiat ovat nousseet mieleen nyt enemmän.

Muuten kiusaaminen on melkein kokonaan loppunut. Aamuhartauksia kukaan luokkani teineistä ei suostu kanssani pitämään. Minun pitää kuulemma opetella pitämään yksin. Itse eivät kuitenkaan pidä yksin vaan tarvitsevat jopa kaksi kaveria, että uskaltavat mennä sitä pitämään. Heille pitää opettajien myös selittää täysin päivän selvät asiat moneen kertaan. Eivät muka ymmärrä. Kyllä täysjärkinen ihminen ymmärtää, jos haluaa. Ei ne opettajatkaan kuitenkaan mitään heprean kieltä puhu.

Yhtään kaveria minulla ei koulussa ole, mutta en toisaalta haluaisikaan kavereikseni tuollaisia ahdasmielisiä teinejä. Koulukiusaamistaustan vuoksi jännitän aina vieraita ihmisiä. Kärsin pitkään myös esiintymispelosta koulussa, koulun ulkopuolella esiintyminen ei ole koskaan ollut ongelma, mutta nyt viimeisen vuoden aikana se on vähän helpottanut. Ahdistun myös aika helposti ja välillä tulee eteen tilanteita, joista joudun poistumaan. Mutta sekin on asia, jonka kanssa oppii elämään. Pidän myös paljon aioista sisälläni. Olen todella tarkka kenelle kerron asioistani. Monesti kuulen, että minun pitäisi olla avoimempi. En kuitenkaan halua, että asioistani puhutaan selkäni takana tai huudellaan ympäriinsä, joten sen vuoksi en halua kovin montaa ihmistä henkisesti päästää lähelleni.

Ikävä

Päätin kirjoittaa ikävästäni perhettäni kohtaan. Vanhempani näin ohi mennen kaupassa viime lauantaina. Jännitän nykyään tosi paljon, jos joudun olemaan heidän kanssaan missään tekemisissä. Koko ajan, kun ohi mennen juttelimme sydämeni hakkasi ihan täysiä. Mutta tällä kertaa ei sattunut mitään ikäviä välikohtauksia. Muistutin heitä, että olen joulukuun alussa lähdössä Petroskoihin Venäjälle muutamaksi päiväksi. Kyllä he sen muistivat.

Suurempi ikävä minulla on kuitenkin sisaruksiani, kuin vanhempiani kohtaan. Yhtä veljistäni näin viimeksi kaksi ja puoli kuukautta sitten. Muita olen nähnyt kaksi kuukautta sitten. Kahteen pienimpään 4-vuotiaaseen pikkusiskoon ja 7-vuotiaaseen pikkuveljeen minulla ei ole mitään mahdollisuutta olla yhteydessä, koska he ovat niin pieniä, eikä heihin siis voi olla yhteydessä ilman vanhempieni lupaa. 13-vuotiaalla pikkusiskollani on facebook ja whatsapp, mutta en ole häneenkään ollut yhteydessä, vaikka haluaisin. Pelkään, että vanhempani saisivat asiasta tietää ja suuttuisivat. Enkä edes tiedä haluaako hän olla minun kanssani tekemisissä. Lisäksi minulla on 18-vuotias veli. Hän asuu vielä vanhempiemme luona, joten häneenkin on vaikea olla yhteydessä ilman vanhempien lupaa ja heidän tietämättään.

Myös lemmikkejä koiraa ja kissaa on ikävä. Koiran kanssa olemme monen vuoden kanssa käyneet päivittäin vähintään yhdellä lenkillä. Nyt on pitänyt lenkkeillä yhtä ainutta kertaa lukuun ottamatta, jolloin sain sitä lenkillä käyttää yksin. Kissaa tykkäsin myös hoitaa. Se aina haluaa, että sitä pidetään sylissä samalla tavalla kuin vauvaa. Mitenkään muuten se ei yleensä sylissä viihdy. Molemmat eläimet ovat vähän nautiskelioita. Sen lisäksi, että kissaa pitää pitää sylissä kuin vauvaa se heittäytyy monesti jalkoihin rapsutettavaksi. Koira on päivät ulkona ja yöt sisällä. Aina iltaisin, kun se haetaan sisälle ja aamuisin, kun se viedään ulos se on rapsutuksia vailla. Monesti se menee selälleen maate ja nostaa tassut kohti kattoa ja haluaa, että sitä rapsutetaan mahasta.

Isänpäivä ja muita ajatuksia

Tämä päivä on ollut minulle ihan tavallinen päivä, koska perheeni isäni mukaan lukien ei halua olla kanssani missään tekemisissä. Tänään välirikko on ollut mielessä tavallista enemmän. Vähän yli kahteen kuukauteen en ole saanut nähdä vanhempiani, sisaruksiani enkä heidän lemmikkejään. Varsinkin kahta nuorimpaa sisarusta Kristiania 7v ja Milaa 4v sekä lemmikkejä koiraa ja kissaa on ikävä. Koira on 10-vuotias harmaa norjanhirvikoira ja Kissa on kohta 3v kissa.

Ennen lenkkeilin paljon koiran kanssa ja tuntuu oudolta, että enää en voi sen kanssa lenkkeillä. Yhdesti olen välirikon aikana Jattaa lenkillä käyttänyt ja silloin se hyppi ja pomppi aivan innoissaan. Mietin etukäteen muistaakohan se edes minua, mutta kyllä se muisti. Kissankin olen yhdesti nähnyt ja heti tuli syliin.

Huomenna olisi taas aikainen herätys kouluun. Linkku lähtee klo 6.55 aamulla ja herätys on klo 6.00. En ole erityisen aamuihminen, mutta aina se väsymys katoaa koulussa ensimmäisen tunnin aikana. Huomenna olisi seitsemän tunnin koulupäivä tiedossa. Aamulla onneksi on kivoja tunteja, mutta iltapäivällä ikävä kyllä ei. Ja kaiken lisäksi opettaja, joka iltapäivän tunnit pitää on todella pelottava. Hän on uhkaillut minua ilman mitään syytä viime keväänä ja siksi en uskalla edes katsoa häneen kunnolla puhumisesta puhumattakaan. Viimeksi hänen tunneillaankin tärisin vähän pelon takia. Mutta kukaan ei oikein puutu tämän kyseisen henkilön käytökseen ja en uskalla kuin muutamille henkilöille siitä asiasta puhua.

Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin syömättömyys on minulle tällä hetkellä ongelma ja tuntuu, että kukaan ei oikein ota minua tosissaan. Syön päivässä korkeintaan 1000 kcal ja tästäkin osa on nestettä, kuten mehua yms. Tuon lisäksi liikun n. 3h päivässä. Tähän asti olen tuolla pärjännyt ihan kohtuullisen hyvin, mutta kun ottaa huomioon, että vähäinen syöminen johtuu siitä, että olen niin ahdistunut, että en pysty syömään niin toivoisin kyllä saavani jostakin jotain apua tuohon. Ja tosiaan yleensä kalorit jäävät alle tuon 1000. Merkkaan kaikki syömiset ja juomiset ruokapäivä kirjaan ja lasken kalorit kaikesta. Lisäksi puhelimen sovelluksen avulla saan laskettua kulutetut kalorit. Mitään anoreksiaa yms. minulla ei siis ole.

Siinä on kuva mun ns. perheeni kissasta. Kuva on otettu joskus kesällä.  Ethän kopioi kuvaa.

Vähän minusta + kuulumisia

Aluksi voisin kertoa vähän itsestäni. Eli olen 20-vuotias opiskelija. Harrastan kitaran ja pianon soittoa. Lisäksi lenkkeilen päivittäin, joskus käyn myös uimassa. Kuuntelen myös paljon musiikkia.

Tällä viikolla on ärsyttänyt aika moni asia. Minun ja perheeni välillä on ollut koko syksyn erimielisyyksiä ja se vaikuttaa aika paljon elämääni. Nyt en ole noin viikkoon käytännössä syönyt mitään. Tuntuu, että kukaan ei oikein ota minua tosissaan. Juokseminen onneksi helpottaa jonkin verran oloa. Edellä mainittu musiikin kuuntelukin helpottaa paljon oloa. Iltaisin olen suurimmaksi osaksi yksin. Toisaalta pidän siitä, että ei ole koko ajan ihmisiä  ympärillä, mutta toisaalta välillä olisi kiva, jos ei tarvitsisi niin paljon olla yksin.

Koulussa menee ihan hyvin. Tietenkin henkilökohtaiset asiat tulevat välillä mieleen, mutta aina olen pystynyt olemaan koulussa. Siellä ei vain oikein ole kavereita. Yleensä ryhmä- ja paritöihin kaveri löytyy, mutta muuten kaikki luokkalaiseni ovat ihan eri aaltopituudella kuin minä. Meillä on koulussa perhetyön jakso ja se ei ole ihan helppo tilanteestani johtuen, mutta onneksi sen kurssin opettaja tietää ja ymmärtää tilanteeni.

Tämä postaus ei nyt ole tämän pidempi, mutta seuraavalla kerralla kirjoittelen lisää.