Ikävä

Päätin kirjoittaa ikävästäni perhettäni kohtaan. Vanhempani näin ohi mennen kaupassa viime lauantaina. Jännitän nykyään tosi paljon, jos joudun olemaan heidän kanssaan missään tekemisissä. Koko ajan, kun ohi mennen juttelimme sydämeni hakkasi ihan täysiä. Mutta tällä kertaa ei sattunut mitään ikäviä välikohtauksia. Muistutin heitä, että olen joulukuun alussa lähdössä Petroskoihin Venäjälle muutamaksi päiväksi. Kyllä he sen muistivat.

Suurempi ikävä minulla on kuitenkin sisaruksiani, kuin vanhempiani kohtaan. Yhtä veljistäni näin viimeksi kaksi ja puoli kuukautta sitten. Muita olen nähnyt kaksi kuukautta sitten. Kahteen pienimpään 4-vuotiaaseen pikkusiskoon ja 7-vuotiaaseen pikkuveljeen minulla ei ole mitään mahdollisuutta olla yhteydessä, koska he ovat niin pieniä, eikä heihin siis voi olla yhteydessä ilman vanhempieni lupaa. 13-vuotiaalla pikkusiskollani on facebook ja whatsapp, mutta en ole häneenkään ollut yhteydessä, vaikka haluaisin. Pelkään, että vanhempani saisivat asiasta tietää ja suuttuisivat. Enkä edes tiedä haluaako hän olla minun kanssani tekemisissä. Lisäksi minulla on 18-vuotias veli. Hän asuu vielä vanhempiemme luona, joten häneenkin on vaikea olla yhteydessä ilman vanhempien lupaa ja heidän tietämättään.

Myös lemmikkejä koiraa ja kissaa on ikävä. Koiran kanssa olemme monen vuoden kanssa käyneet päivittäin vähintään yhdellä lenkillä. Nyt on pitänyt lenkkeillä yhtä ainutta kertaa lukuun ottamatta, jolloin sain sitä lenkillä käyttää yksin. Kissaa tykkäsin myös hoitaa. Se aina haluaa, että sitä pidetään sylissä samalla tavalla kuin vauvaa. Mitenkään muuten se ei yleensä sylissä viihdy. Molemmat eläimet ovat vähän nautiskelioita. Sen lisäksi, että kissaa pitää pitää sylissä kuin vauvaa se heittäytyy monesti jalkoihin rapsutettavaksi. Koira on päivät ulkona ja yöt sisällä. Aina iltaisin, kun se haetaan sisälle ja aamuisin, kun se viedään ulos se on rapsutuksia vailla. Monesti se menee selälleen maate ja nostaa tassut kohti kattoa ja haluaa, että sitä rapsutetaan mahasta.